Kilpailuhevosen elämä

Ehdin näköjään vielä raaputtaa tekstin ennekuin blogi pitää päivän tauon.

Luin juuri yhden todella ison hevosblogin tekstiä. Kommenteissa pompahti esiin kirjoitus jossa kritisoitiin sitä miten kilpailuhevosia kohdellaan. Puhuttiin huippu kilpahevosen elämästä. Se laittoi minut miettimään, ja ajattelin alle kirjoittaa omista ajatuksistani.

Voisin aloittaa määrittelemällä mitä minä tarkoitan kilpailuhevosella. Minulle kilpailuhevonen on sellainen joka kilpailee säännöllisesti vähintään kansallisella tasolla joko omissa ikäluokissaan tai vaativissa luokissa. Hevonen joka starttaa kaksi kertaa vuodessa aluekisoissa ilman tavoitteita ei ole kilpailuhevonen. Kilpailuhevoselle on asetettu tarkat tavoitteet ja valmentautuminen on sen mukaista. 

Hevosella kuin hevosella on joitakin perustarpeita. Ne kaipaavat vettä, ruokaa, säänsuojaa, tarpeeksi liikutusta, terveydenhuoltoa sekä rakkautta. Näitä perustarpeita voidaan täyttää monella eri tavalla riippuen hevosen käytöstä.

Kilpahevosen elämä on hyvin vaihtelevaa. Kilpailukauden aikana matkustellaan paljon ja ollaan monessa eri paikassa. Naapurikaverit vaihtelee päivittäin ja ympärillä tapahtuu koko ajan. Lepokaudella ja treenikaudella ollaan sitten taas pitkään kotitallilla ja seurataan tarkkoja rutiineja. Nämä vaihtelut ovat tietysti hevosella rankkaa ja stressaavaa.

Samalla ei saa unohtaa että myös hevoset tottuvat muutoksiin. Mielestäni kilpahevosta ei voi verrata pihassa möllöttävään shettikseen. Niitä on jo syntymästä lähtien kohdeltu eri tavalla. Kilpahevonen on jo nuorena tottunu siihen että matkustetaan pitkiä matkoja, että ympäristö vaihtuu ja että rutiinit eivät aina ole samat. Shettis taas on ehkä elänyt koko elämänsä samassa paikassa. 

Usein puhutaan siitä että on niin hirveetä kuin kilpahevoset eivät pääse ulos tarhailemaan hevoskavereittensa kanssa. Ymmärrän tämän täysin. Täydellisessä maailmassa huippuratsastajat antaisivat hevosensa laiduntaa isoissa laumoissa. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Miksi ei? Koska tähän harrastukseen/ammattiin on sekoitettu mukaan raha. Huippuhevoset ovat arvoltaan useita miljoonia. Ja vaikkei ne olisi niitä parhaimpia, niin niitä ei päästetä yhteen juuri sen takia, koska ne voivat laumassa loukata toisensa. Voin itsekkin sanoa että vaikka todella kovasti haluaisin päästää Ronjan laitumelle tänä kesänä, en tule sitä tekemään. Miksi? Koska meidän tallilla hevoset päästetään laitumelle ainoastaan laumoissa. Ja minä en uskalla ottaa sitä riskiä että häntä potkaistaan tai muuten kolhitaan. Minulla ei ole varaa siihen että hän loukkaantuu.

Tarhaaminen sinäänsä on sitten aivan toinen asia. Pidän itse tiukasti kiinni siitä että hevosen on päästävä ulos sopivan kokoiseen tarhaan ainakin puoleksi päiväksi. Mielestäni tunti postimerkin kokoisessa tarhassa ei ole riitävä. Hevosen on päästävä ulos jalottelemaan ilman mitään vaatimuksia, se on hyvä sekä hevosen keholle että mielelle.

Tämä ei tietenkään ole mahdollista kilpahevoselle joka matkustaa kilpailusta kilpailuun. Usein kuitenkin Euroopassa asuva hevonen ehtii hengähtää kotitallilla ainakin pari päivää ennenkuin on taas aika lähteä. Jollei, niin on muitakin hyviä vaihtoehtoja. Hoitajan kanssa kävely toimii hyvin. Ei se tietysti ole sama asia, mutta se on parempi kuin ei mitään. Juoksuttaminen toimii myös. 

Minusta tuntuu usein että ihmiset huutelevat näistä asioista aivan turhaan. Puhutaan siitä että se on niin kamalaa kun hevosilla käytetään kannuksia, niitä klipataan ja niille laitetaan kaiken maailman varusteita. Radikaalimmat haluaisivat nähdä että huippuhevoset suorittaisivat ilman kenkiä.

Totuus ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen. Mitä jos hevosta ei tarvi vetää yhtä paljon suusta jos sille laitetaan vahvempi kuolain? Mitä jos se vastaa herkemmin pohjeapuihin jos käyttää kannusta? Entäpä miten hevonen ilman kenkiä pysyy pystyssä nurmikentällä? 

Tietysti pitää aina muistaa että hevonen on hevonen. Se on eläin joka ei vapaaehtoisesti ole valinnut tätä elämää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että se ei nauttisi elämästään. Usein mielestäni hevoset jotka kilpailevat isoilla areenoilla näyttävät paljon tyytyväisimmiltä kuin esim. ratsastukoulun hevoset. 

Ajatukseni ovat hieman sekavat. Mielipiteitä kun on niin paljon erilaisia.
Alla kuitenkin vielä kuva joka kuvailee ajatuksiani.

Kuva hevosesta joka mielestäni hehkuu onnellisuutta.
Korvat ovat iloisesti hörössö ja koko hevosen olemus on positiivinen.
Tämä siitä huolimatta että hevonen on kengitetty ja että sillä käytetään kankia ja kannuksia.

Tämä teksti varmaan vihastuttaa monia. Nämä ovat kuitenkin omat ajatukserni ja mielipiteeni, enkä syylistä ketään. Olen tietoinen siitä että ihmisillä on eri mielipiteitä ja eri näkemyksiä siitä mikä on oikein ja väärin.